Kepo lähti metsälle. Viime viikko on ollut jotenkin muutenkin aivan hirvittävän raskas. Onneksi Neiti Koiranen alkaa olla paremmassa kunnossa ja lähes terve joten siitä ei nyt tarvitse sillä tavalla kantaa huolta. Ainut huoli on minä itse.. alan varmaan taas toistaa samaa kuviota kun alkuvuonna aloitettuani iltaopiskelut.

Ehkei ihminen vaan kestä määräänsä enempää.. 8-16 töitä, 17.15-20.20 koulua, sitten kotiin. Sama toistuu neljänä iltana viikossa, treeneihin pitäisi ehtiä ja hoitaa toista koulua tässä sivussa. Töissä menee hermo.. oikeasti ja tieto siitä että kaksi parasta työkaveria jää kohta mammalomalle ahdistaa.. ketä mulle jää sinne, ei ketään.. sitten olen taas totaalisen yksin ja eristäydyn varmaan lisää.

Voi kun olis rahaa.. sillä sais ostettua aikaa ja vois vaikka puolivuotta opiskella täyspäiväisesti päiväopiskelijoiden kanssa kursseja pois, mutta ei.. Olin viikon palkattomalla lomalla elokuussa ja se söi rahavarat niin nolliin että nyt taitaa olla 25e rahaa tilillä. Sillä pitäisi suoritua tämä viikko täällä kotona ilman kepoa..autoa..

Itkettää jo pelkkä ajatus tästä viikosta.. pitkiä päiviä, yksinäinen viikko. Onhan mulla pari koiraa täällä mutta ei ne saa mun päätä kasassa pysymään kuin siten etten ehkä voi vaan maastoutua kotiin.. Tekis mieli ottaa viikko saikkarilla jollain syyllä ja painella kepon perään itäiseen provinssiin..