Mä mitään oikeesti varmaan edes ole kipeä...mitä nyt yöllä meinas henki loppua, suu oli kuivunut niin pahasti ja nieleminen tuntui kuin olisi vetänyt kilon kaktuspalloja. Mutta ei, ei kuumetta ei nielussa peitteitä EI MITÄÄN (luotamme siis psykosomaattisiin oireisiin, en vaan ehkä tahdo olla töissä?). Joskus mietin että saakohan musta oikeesti työtävieroksuvan kuvan, siis sellainen repa rangattoman- oloinen tyyppi joka mieluiten rapsuttelisi koirastoja päivät pitkät ja räkis kattoon...toivon todella että ei saa. Se on kuitenkin lähinnä kauhein painajainen minulle, tekemistä kun pitää olla, mieluiten sitä vähän mielekkäämpää. Jokatapauksessa olen pari päivää saikkarilla jos tämä pöpö vaikka vähän hellittäisi.

Ruokapuoli on ollut aika kuosissa nyt melkein viimeiset 2 viikkoa. Toki lauantaina baareilu vähän heilutti, mutta sanotaanko että sunnuntai tasoitti sitä mitä lauantai toi :D Sunnuntaina toki olin myös reipas ja kävin V:n luona tekemässä esseetä (miten niin viimetipassa aloitettu, palautuskin on vasta12.päivä...tätä kuuta). V tulee tosin tänään tänne niin eiköhän se ole sitten siinä.

Koitin katsoa Twin Peaksiakin yksi päivä, ei oikein luonnistu. Sanotaanko että enää. AIkanaan se oli superpelottava ja ainut mitä siitä jäi oikeastaan mieleen oli tämä . Ja oikeesti, se karmii mua yhä :D

Mutta jospa laittais BS-vaihteen silmään ja kehittelis esseetä edes hieman eteenpäin...