Olin eilen töiden jälkeen "töissä" Helsingissä. Kivaa oli, ilma suosi ja ihmisillä oli kivaa. Eikä tarvinnut edes työn puolesta puuttua mihinkään juurikaan. Harmillista silti että ainakin yksi loukkaantui vakavasti :/

Olen jotenkin harhaillut taas. Olen tässä mutta en täällä. En tiedä missä olen ja miten, mutta jotenkin todella lost. Asiaa ei yhtään auta, anteeksi isolla kädellä, se että tänne tulee asustelemaan pari ihmistä lisää muutamiksi päiviksi. Olen tämän oman "kodin" suhteen jotenkin todella rajoittunut. Ehkä se on tätä samaa mitä työnikin kanssa. Mun työ ja mun koti. En tahdo kenenkään olevan reviirilläni turhan pitkään ja ahdistun suunnattomasti jos en voi karkoittaa tai hävitä itse takavasemmalle kun siltä tuntuu. Kun tarpeeksi kauan boostataan kohti nurkkaan käy kuten terrierillä.. kierrokset nousee ja jälki ei ole kaunista. Suusta tulee mitä sattuu ja fysiikka prakaa.
Osaan ennakoida illan kuvion jo niin hyvin että ennakoin sitäkin jo siinä vaiheessa kun toinen puoli lähti kauppaan. Pyysin tuomaan pokkarin iltalukemiseksi, aion mennä sänkyyn 22.00 (lauantai-iltana, kun KAIKKI OVAT JOKIRANNASSA VIETTÄMÄSSÄ IHANAA ILTAA) ja lukea ja sitten nukahtaa. Ehkä voisin katsoa telkasta (joka prkleen digiboxi jumittaa täysillä) ystävääni Monkia. Onneksi pakko-oireet ei oo ihan vielä niin kohillaan kun sillä sedällä. Toisaalta sekin vois olla helpottavaa...
On kauheaa olla sosiaalinen pakosta. Pakotettuna johonkin olen melkein yhtä hyvää seuraa kuin herätettynä liian aikaisin... tai yleensä aamuisin pitää ehkä korjata :D
Mä olen vaan niin hukassa...