Vanha totuus on että kun ei ole kotona niin kaikki normaalit asiat asettuvat siihen uomaansa ja saa sitä paljon puhuttua perspektiiviä asioihinsa, ehkä näin kävi nytkin..

Muutama päivä kun oli oltu lomalla huomasin että stressikäyrä oli puhdas nolla. Ei kiristänyt korvienväli eikä paljon muukaan masennus viirannut. Tulin siihen tulokseen että yksinkertaisesti ilmasto, ihmiset ja yleinen asenneilmapiiri tekivät minusta ainakin hetkellisesti onnellisemman tuolla lämmössä. Enkä edes ajatellut näin kyynisesti (kuten esim nyt jo) että kohta taas ahdistaa ja ottaa päähän ja kaikki on syvältä ja kuitenkin tapahtuu jotain kakkaa..

Jotain muutakin kilahti paikoilleen, asenteessa. Ei sillä että olisin kai muutenkaan ennen tätä ollut kova arvostelemaan muita ihmisiä tai arvottamaan esim. materian perusteella ketään. Ehkä minut (paremmin) tuntevat tämän tietävätkin...kuitenkin, kaikesta huolimatta jotain tapahtui.

Mietin paikallisten elämää, töitä, materiaalia ja kaikkea sitä mitä meillä täällä on ja mistä siellä on pulaa. Ei siis mitään tällaista "pelastetaan rakkaat maailma, jooko"- hapatusta vaan ehkä enemmän realismia. Jos siellä pystytään tekemään töitä, hoitamaan perhettä, kotia ja vielä rehellisesti rakastamaan lähimmäisiä niin mikä *?!#¤% siitä tekee niin vaikeaa että kun lennetään 9000km kohti pohjoista niin maanvetovoima vetää suupielet alaspäin ja kaikki on lyhyesti sanottuna perseestä. Ja vaikka miten yritin olla _ihanasti hurahtanut_ lomani jälkeen, paluu arkeen kolahdutti todella pahasti...Eihän TÄÄLLÄ SAA OLLA onnellinen, iloinen tai edes yrittää tehdä asioille jotain. Ole hiljaa, tee työsi älä ainakaan sano mitään..tai älä vaan missään nimessä ehdota mitään...tai jos sen teetkin niin älä ainakaan suoraan sano mitään.

Loppukaneetti: Ihminen ei todellakaan tarvitse uusimpia tennareita, farkkuja ja tyyliteltyä hiusmallia ollakseen onnellinen. Se ei tarvitse joogavalmentajaa löytämään todellisen onnen jonkun muun puolesta eikä se tarvitse Hummeria työmatkoilleen, ihan vain sen vuoksi että kun "se nyt vaan on niin kiva". Uusin City- lehti oli aika hyvin jäljillä eräässä artikkelissaan: TeePeet eivät tajua mistään mitään...toisinsanoen (kyllä, yleistettynä ja kärjistettynä) niin kauan kuin elämä on Burberryä, Fred Perryä ja Lacosten krokotiilejä niin minä en suostu tekemään mitään (oi tätä tulevaisuutta, saa heittää jalat ristiin ja syljeskellä kattoon)

Mietin vain, että eikö kukaan oikeasti reagoi enää mihinkään mitä ympärillä tapahtuu...