Elämä tuntuu rakentuvan taas täysin tulevaisuudelle, huomiselle, ensi viikkoon ja aikaan "jolloin on uusi työpaikka". Kuitenkin elän vain tässä hetkessä, ilman ketään muuta, ilman mitään. Huomaan, jälleen kerran, olevani todella yksinäinen vaikka ympärilläni olisi ihmisiä. En enää tiedä miksi, mutta jotenkin haluan taas vain pyöriä omassa huonoudessani ja idioottimaisuudessani. Teen työni priimasti ja tiedän olevani armoton monessa asiassa, pelkästään vain siksi että asiat toimisivat. Mitä teen itselleni? Piiskaan vimmatusti ja ajan itseäni kohti syvyyttä ja mustuutta. Ympäristö kärsii ja minä passivoidun. Ehkä joidenkin mielestä on vain helppo vedota aina "pahaan mieleen ja ahdistukseen". Ehkä, mutta se on ehkä ainut oikeuteni tällä hetkellä. Nytkin odotan, ties monettako kertaa, vastausta yhdestä työpaikasta. Luvattiin ilmoittaa joka tapauksessa mutta ei. Ei niin ei.. En jaksa enää edes innostua kun joku sanoo että jos siellä on sitä tai tätä tai tuota. Oikeastaan aivan sama, ei niitä paikkoja todellakaan minulle enää suoda. Joku on mennyt minun ohitseni enkä edes tiedä mitä se on ollut. Mihin tilaisuuteen en ole tarttunut, minkä olen jättänyt huomaamatta, milloin minun elämästäni tuli vain jono tapahtumia ilmaan mitään kohokohtia.
Haluaisin niin viettää aikaa ystävieni kanssa, tehdä jotain ja nauttia yhdessäolosta. Tai muuttaa itäiseen provinssiin ja aloittaa elämä ihan uudelleen, jossain muualla.Kaikki vain tapahtuu enkä minä saa sanottua mitään mihinkään...
Alan taas itsekin uskoa siihen etten kertakaikkiaan ole ystävä-seuraa, ystävä-materiaalia tai mitenkään arvostettavaa laatua. Mitä tässä voi enää tehdä... kaiken pskan lisäksi olen kai tulossa kuumeeseenkin. Ei tässä nyt ole aikaa sairastaa..