Aina normaalisti se edeltää kai pääsiäistä, nyt melkein tuntuu että koko pääsiäinen on ollut piinaa, tavalla tai toisella. Kuten jotkut tietävät, en hirveästi rakasta ihmisjoukkoja tai varsinkaan mitään isoja sukukekkereitä. Pientä ahdistusta siis oli aavistettavissa kun vieraat suuntasivat tänne.
Ihanaa oli että tulivat, lauantaina sain vaan ihan kauhean itkupotkukilarin. En vaan jaksanut hymyillä, rakentaa, hymyillä, hymyillä ja puhella. Siivota, säätää, herätä kukonlaulusta joka aamu ja ehkä tärkein kaikista, olla ilman minkäänlaista omaa rauhaa. Noh, kaikki lopulta järjestyi ja sain pahan oloni pois. Paruin sitä sitten kepon mutsille raksan portailla istuen =)
Hirveästi saatiin tehtyä mikä on hyvä, ilman vieraita sitäkään ei olisi tapahtunut, joten olen kiitollinen että jaksoivat tulla. Tämä päivä onkin mennyt lähes vapaapäivänä, tosin kepo nyt ei malttanut olla kotona. Pääsipähän sitten koirat ainakin raksalle juoksemaan ja saivat purkaa energiaansa.

Mitäpä luulette, hakisko taas uutta työtä.. Vähän sellainen lopunalun fiilis..taas. Ei siis mitään kauheaa stressiahdistusta mutta sellaista että "oikeesti, näinkö te täällä teette töitä"- olo. En yhtään ihmettele että sos- ja terveyspuoli joutuu hakemaan kokoajan uutta työvoimaa. Tällä hetkellä työssä itsessään ei ole mitään hankalaa, mutta pointti on siinä, että yhteisö ei vaan juurikaan kestä minkäänlaista rakennemuutosta tällä hetkellä. En jaksa uskoa oikeasti että joka paikassa on sama juttu... HUOH
Katsellaan, onhan mulla tässä 3 viikkoa aikaa odottaa taas uutta ohjelmaa :P