Lekuri oli siis turha. Aluksi todettiin ja pahoiteltiin että joku muu oli sen ajan sinne varannut. Mutta ihan ok että kuitenkin tulin. Diagnoosini, siis se jonka toinen lekuri oli antanut, oli kuulemma hieman omituinen. Siihen pitäisi kuulemma liittyä niin paljon jotain sisäsyntyistä, itse oli sitä mieltä että tämä on VAIN uupumusta. So? paha olo oli joka tapauksessa, eikö se riittänyt..

Vatvottiin kaikenlaista ja tultiin lopulta tulokseen että en ole enää kovin mustissa vesissä (tosi kummaa, juurihan olen palannut lomilta, saanut tehdä asioita mistä pidän eikä ole tarvinnut elää ahdistuksen alla...)

Muuten lähinnä keskustelu pyöri sen ympärillä että miksi annan tietyn ihmisen häiritä elämääni niin paljon. Mietitäänpä, ihminen viettää * tuntia päivässä töissään, ja murto-osan kotonaan. Siitä voi sitten ynnäillä miksi toiset ihmiset vaikuttavat (ja vielä kun käyttäytyvät miten sattuu..) niin paljon. Sanoinkin että ongelma taitaa olla siinä että kun aikansa on jotain kuunnellut niin toinen korva on jo täynnä eikä sitä voi vaan ottaa että toisesta sisään ja toisesta ulos. Ulosmenoväylää kun ei enää ole. "Niin mutta silti ihmettelen miksi..." Vttu joo *pahaa kielenkäyttöä*

Toki, minullehan ehdotettiin että voisin hakea muuta työtä (HMM,,,,AIJAA...) tai että jos vaikka opiskelemaan jonkun ammatin (niin no, minulla on kyllä yksi koulutus olemassa ja toisia olen tässä tekemässä....) Näillä hyvillä ideoilla lähdin sitten sieltä takaisin duuniin.

Tuli niin idari olo koko session jälkeen. Aivan kuin olisin joku aivokääpä ja vajaa enkä olisi tajunnut hakea muuta työtä tai opiskella tässä ohessa.