Toisinsanoen ihan tavan vkoloppu. Onneksi. Ei tarvii sykkiä mihinkään ja voi vaan olla möllöttää...ja sitten taas siihen valitukseen..

En oikein tiedä mikä siellä töissä eniten kenkuttaa. Onko se se, että mikään ei ole muuttunut vai se, että tietää että jotain tarvitsis muuttua mutta se ei muut vai mikä. Oma poislähtö jokatavalla piristää aina omaa mieltä mutta kun ei. Uusien ja taas uusin hakemusten jälkeen, nada, zip, ei mitään. Miettikää jos aina, joka maanantai on aina vain vaikeampi mennä töihin, aina vain vaikeampi edes nousta sängystä ja aina vain vaikeampi edes sunnuntaina mennä maate, aina pahempi olla lauantaina kun sunnuntai-iltana ei tule uni ja hirvittävä väsymys perjantaisin kun vko on ottanut joka tavalla voimille. Voisi miettiä että mitenköhän se pääkopan levon laita, sitä ei ole. Vkot menee siihen että on töissä ja kotona. En ole jaksanut raahata läskipersettäni edes treeneihin koska oikeesti, EI VAAN JAKSA ja kaikenlisäksi kotonakin on miljoona asiaa kesken. Jospa taas...joskus, tuskin.

Tämän vkon meillä on ollut uusi "ollaan_kavereita"- yritys. Pomo istuu joka päivä (lienee käsittänyt väärin tämänkin) jokaisen vieressä hetken ja keskustelee jonninjoutavia. PAH, sanon minä. Hyvää työaikaa tuhraantuu siitä meiltä sekä häneltä. Varsinkin kun se ei ole aitoa. Hän ei ole aidosti kiinnostunut ja siinä tilanteessa ilmeisesti meidän kuuluisi kertoa että "arvaa mua ärsyttää ku oot tollai huono esimies ja muutenkin ilkee aina" mutta joo, tokihan siinä jokainen avaa suunsa. Mikäli yhtään johtamisoppaita tai muitakaan nielaisseena voisin sanoa että joka toinen vko tämä voisikin olla ihan ok ja hyvä tapa mutta my ass, joka päivä. Tänäänkin vain olin, hiljaa ja önisin ja olin. Puoliksi selin häneen ja koitin olla etten heitä niittaria seinään ja ala karjumaan että voidaanko lopettaa tän helvetin huono näytelmä ja puhua suoraan. SIitähän se riemu olis revennyt tai, noh, idiooteilla on ilmaiset ilot :D

Tässä jotain joka saa minut voimaan hyvin. Kiitos Onkaloisen Rouvalle siitä *hali*