Jotenkin edellisen päivityksen jälkeen iski ihan täysi frustraatio. Töissä oli kauhea härdelli, siitä saatiin kiitosta kun klaarattiin se todella mainiosti mutta... Kaikki jotenkin tyssähti siihen kun ensimmäinen "Kuningatar" palasi lomalta. Vttu mitä työajan väärinkäyttöä. Kyllä, olen yhä edelleen se pilkunviilaaja joka ei vaan ymmärrä sitä että istutaan tunti aamukahvilla, käydään tunti lounastauolla ja käkitään myös tunti ip-kahvilla. Shame on me, mutta mun mielestä se on työnantajalta varastamista, in it´s finest way.. Mutta jos siihen ei kukaan ole puuttunut niin toki, ihmisethän sitä käyttävät hyväkseen. Valitettavasti en osaa tuota laiskottelun ja haahuilun jaloa taitoa. Koen moraalista työahdistusta siitä jos en ole 10 minuuttia ennen työajan alkua viimeistään paikalla tai jos en vastaa puhelimeen enää 15.59. Yep, that´s me...

Elämä on heitellyt aika kiitettävästi, hyvälläkin tavalla. Dogit voi hyvin, talokin etenee ja sillee.. Vähän tässä on nyt kaikkea muutakin, mutta enpä jaksa niistä sen enempää tänne. Koskee kuitenkin niin paljon useampaa ihmistä kuin vain minua. Mutta sanottakoon että olen kertakaikkiaan saanut elämääni yhden ihanimmista ystävistä mitä kukaan voisi toivoa.

Kepo lähti perjantaina itäiseen provinssiin sukujuhlimaan (in a way..) ja jostain kumman syystä mä jäin kotiin ;) Oli siihen ihan syykin, peli sunnuntaina, mutta.. noh :D Ehkei ne sukujuhlat oo tosiaan mun paikka.
Vietettiin sitten The Ystävän kanssa naisiltaa ensin, Fresitaa, mansikkanaamiota ja jalkakylpyä ja sitten radalle. Oj då, miten olikaan kivaa :D

Lauantaina käytiin päivällä tsekkaamassa yhden pelaajan keikka, syömässä niiden kanssa ja illalla möllin vähän kotona ja ajelin toisen pelikaverin kanssa hienolla autolla pisin Turkua. Uni kyllä maittoi sen jälkeen :)

Sunnuntaina olikin gameday, jäätävä tappio. Söi kyllä kuulkaa naista niin ettei paremmasta väliä.. Taisi kyllä vtuttaa jotain muitakin. Noh, ensi lauantaina uusi peli uusi hetki..aika tiukoille menee..

Sain palkaksi hyvästä työstä kaksi palkallista lomapäivää ja palkattomia käytännössä niin paljon kuin haluan, jippii. Ihan kiva mutta en oikein tiedä milloin niitä käyttäisi :D